torstai 30. toukokuuta 2013

Kehäilyä x2

Nyt ollaankin käyty taas lyhyen ajan sisällä kehäilemässä mätsäreissä. Sunnuntaina 19.5 hurautimme Hämeenlinnan linnanpuiston mätsäriin. Siellä Aram pääsikin sitten ensimmäistä kertaa aikuisten joukkoon, pieniin koiriin. Parinamme oli selvästi paljon vanhempi havannankoira(ko?) Meillä meni ihan mukavasti ja Aram käyttäytyi tuomarin käsittelyssä oikein hienosti! Antoi katsoa hampaat ja kaikkea :) Harjoittelu on siis tehnyt hyvää! Saimme sitten sinisen kuten arvelinkin.
Nauhakehässä emme sitten enää pärjänneetkään, mutta ei meitä kuitenkaan ensimmäisinä pudotettu :) Kyllä huomasi, kuinka erilainen taso pienissä koirissa on verrattuna pentuluokkaan. Siellä monet ovat paaaaljon kokeneempia, kun koiratkin ovat vanhempia. Vaikka menestystä ei nyt tullut, ei harmittanut, sillä tapasimme vanhoja tuttuja koikkeri/koiraihmisiä joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia :)

Hämeenlinnassa oli 25-26.päivä oikein mätsäriviikonloppu ja meillä olikin aikomuksena mennä molempina päivinä, mutta jouduimme jättämään lauantain mätsärin väliin, sillä koulutehtävät kutsuivat... Sunnuntaina kuitenkin suuntasimme jälleen mätsäriin. Sieltäkin kotiuduimme tuloksella SIN ei sij, mutta jälleen kokemusta rikkaampina. Aram oli tosi hienosti mätsäripaikalla ja esiintyi hyvin, vaikka lämmin ilma varmasti verotti voimia. Mikä oli toisaalta ehkä ihan hyväkin, kun ei jaksanut sählätä niin paljoa. Kehässä Aram ravasi hienosti ja oli mallikkaasti myös tuomarin tarkastelussa pöydällä. Harmiksemme vain viereisessä kehässä oli juuri nauhakehä käynnissä ja siellä ollut berni tuli ilmeisesti liian lähelle ja Aram ärähti.


 Kuvat  © Johanna Asiala


Pieniä koiria oli ainakin numerosta 300 numeroon 326. Oma numeromme oli 309, joten kyllä siinä sai nauhakehiä hetken odotella. Kehässä olikin sitten aika tungos, kun sinne vihdoin päästiin. Voin sanoa, että meni kyllä aikas hyvin. Aram seisoi hyvin ja ravasi nätisti vierellä eikä juurikaan kiinnittänyt huomiota muihin koiriin. Yhdessä vaiheessa se kyllä alkoi hieman vetämään eteenpäin, mutta rauhoittui onneksi.

Jäimme omien kehien jälkeen vielä seuraamaan BIS-kehän ja sen voittikin tuttu bordercollie, eli voitto meni aivan oikeaan osoitteeseen! :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Agilitya ja talkootöitä

Torstaina 23.5 lähdimme jälleen kuonot kohti agilitykenttää. Pystytimme kentälle tällä kertaa neljä eri "työskentelypistettä". Yhdet neljän kepin kepit, hyppyesteen, putken ja uusimpana esteenä renkaan. Kaikkia muita sai harjoitella itsenäisesti, mutta renkaalla meitä opasti ohjaaja.

Hyppyesteellä alettiin ottaa jo vähän etäisyyttä esteeseen ja lähettämään koiraa esteelle eri kulmista. Hyvin meni! 
Putkella ei minkäänlaisia ongelmia. Menimme aluksi putkea suorana ja pitkänä, sitten päätin vähän lisätä haastetta ja taivutin putken kaarelle. Ohjasin sekä ulko- että sisäkautta ja molemmilta puolilta ohjattuna onnistui tosi upeasti. Vauhtikin pysyi kaarroksessa. 

Ensimmäisellä agilitykerralla meillä oli vähän ongelmana se, että Aram menee putkeen helpommin kun se on vasemmalla puolellani. Toisella puolella ollessaan se yritti kääntyä ja päästä vasemmalle. Yleensähän se onkin niin, että koiran kanssa tehdään paljon juttuja sen ollessa juuri vasemmalla puolella, esim. tokossa, joten se näkyi myös meillä. Mutta nyt tuo ongelma on kadonnut ja putket onnistuvat, olen sitten kummalla puolella tahansa. Harjoittelu siis tuotti tulosta, sillä kouluttajat neuvoivatkin että voin pyörittää Aramia ympärilläni eri puolilla ja eri suuntiin namin avulla. Nyt se ei ole enää niin kiintynyt vasemmalla oloon :)

Neljä keppiäkin meni jo aikas hyvin. Aram alkaa jo vähän hahmottaa, että mistä välistä sen pitää minäkin hetkenä mennä.

Rengasta harjoiteltiin myös namialustan avulla, alusta nameineen toiselle puolelle ja koira toiselle lähelle rengasta. Aram hoksasi homman heti ja sujahti renkaan läpi hienosti kaikilla kerroilla! On se vaan niin hieno! :)

Agiliidon jälkeen rupesimme treeniryhmämme ja parin muun kerholaisemme kanssa talkoisiin. Kenttämme on nimittäin ns. hiekkakuopassa ja kentän reunassa on paljon isoja, noin kämmenen kokoisia kiviä. Ne vievät todella paljon tilaa kentästä ja nyt sitten päätimme alkaa raivaamaan kenttää kivistä, jotta saataisiin enemmän treenitilaa ja lisätilaa muutenkin mahdollisia joskus pidettäviä epiksiä varten. Tunnissa saatiin kiviä kentän reunalta pois jo monta metriä. Kiitos meille, mahtavalle työryhmälle!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Alkeisagia

16.5 oli taas aika lähteä aksailemaan, vähän kyllä kirpaisi, kun suomen pelikin tuli juuri samaan aikaan, mutta onneksi ryhmässämme on muitakin jääkiekkoa seuraavia, joten päätettiin pitää tehokkaat treenit jotta päästäisiin lähtemään hieman aikaisemmin :D

Alussa painettiin vähän muistiin ensimmäisellä kerralla opittua. Harjoiteltiin hyppyestettä ja putkea ja hienosti meni!

Uutena esteenä oli keinu, tosin vain maassa. Harjoiteltiin sen avulla kontaktipinnalle osumista 2on2off menetelmällä, etutassut maassa ja takatassut kontaktilla. Aram oli ensimmäisillä kerroilla tosi innoissaan eikä meinannut pysyä laudalla ollenkaan. Sitten laitettiin nakkeja koko laudalle ja onnistui jo paljon paremmin. Kontaktikin alkoi onnistua tosi hyvin ja innnokas poika malttoi pitää takatassunsa laudan päällä.

Lopuksi treenattiin vähän keppejä. Tietenkin näin aluksi meillä oli käytössä vain neljä keppiä. Kyllä siinä sai ihan itsekin tehdä töitä, että saa sen koiran sieltä oikeasta välistä vedettyä, varsinkin kun Aramilla on niin paljon vauhtia :D

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ensimmäinen agilitykurssikerta!

9.5 päästiin siis aloittamaan agility ensimmäistä kertaa! Paikalla oli meidän lisäksemme rotutoveri kooikerhondje Tristan, kaksi kääpiovillakoiraa, portugalinvesikoira, sekarotuinen, australianpaimenkoira, samojedi ja belgianpaimenkoira groendael. Valitettavasti kaverimme Peppi-koikkeri ei ollut päässyt paikalle, mutta muuten kaikki olivat koossa :)


Harjoittelimme hyppyestettä targetin eli namialustan kanssa. Nami laitettiin esteen toisella puolella olevalle alustalle ja koira lähetettiin toiselta puolelta estettä, kohti namialustaa. Tämä oli meille tosi helppoa koska Aram on todella namien perään ja oltiin harjoiteltu tätä jo kotona. A singahti heti kuin raketti esteen yli. Sitten otettiin vielä pari toistoa ja mentiin harjoittelemaan putkea.

Putkea me oltiin menty aikaisemmin vain pari kertaa pentutokon yhteydessä. Kokeilin ensin saada Aramia putkeen suoraan, mutta se ei ihan tajunnut että mitä oikein olisi pitänyt tehdä, joten kouluttaja tuli avuksi pitämään Aramia ja minä menin putken toiseen päähän ja sieltähän se sitten hienosti tulla rymisti. Sen jälkeen onnistui hyvin ilman apua. Mentiin pitkää suoraa putkea ja kokeiltiin myös kaarella olevaa putkea. Jotkut koirat olivat vähän vierastaneet tuota tummemman väristä putkea, mutta Aram ei nähnyt siinä minkäänlaista eroa :D Sinne se hienosti vipelsi!

Treenit oli todella mukavat ja tykättiin molemmat ihan hirmuisesti! :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

1.v synttärit!

12.5 vietettiin siis äitienpäivää, mutta myös Aramin 1.v synttäreitä! Aamu alkoi mukavasti nakkikakulla ja lahjoilla. Kakku teki hyvin kauppansa niinkuin kuvista näkyy ja lahjaksi A sai uuden vetonarulelun, niistä se tykkää hurjasti ja myös ison pussillisen kanafileitä, nam nam :)








Aamupäivällä sitten pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme huristelemaan isovanhempien luokse. Ensin isäni ja sitten äitini vanhemmille. Siellä Aram sai paljon rapsutuksia ja pääsi ulkoilemaan taas eri seuduille. Muutaman 1.v -kuvankin sain napattua :)





 Ja tässä vielä yksi onnistunut kuva meistä yhdessä :D Niin kamalan nopeasti on tuo pikkumies kasvanut ja paljon ollaan yhdessä jo koettu. En vaihtaisi hetkeäkään! Toivottavasti meillä on edessä vielä paaaaljon lisää koettavaa yhdessä!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kehäkettuilua

Eilen suuntasimmekin taas mätsäilemään, tällä kertaa Hämeenlinnan kaupunginpuistoon. Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin, joten aikaa valmisteluille jäi hyvin. Ilmoittautumisessakaan ei kulunut aikaa, sillä olin ilmoittanut Aramin mätsäriin jo ennakkoon. Odotteluajan A nökötti kiltisti boksissaan ja kehien alun lähestyessä hieman harjailin turkkia kuntoon.

Nyt olikin Aramin viimeinen kerta pennuissa ja pariksemme saimme amerikanstaffordshirenterrierin. Aram oli tuomarin tarkkailussa tosi hienosti ja antoi katsoa hampaatkin ihan ongelmitta! Olin niin ylpeä! Parimme sai punaisen nauhan ja meille ojennettiin sininen.

Laitoin Aramin boksiin lepäilemään ja odottelimme pentujen arvostelun loppumista. Sitten olivatkin vuorossa kaikki sinisen nauhan saaneet pennut. Kehät olivat todella pienet, joten kehässä oli todella vähän tilaa. Aramkin alkoi ärsyyntymään, kun perässä olijat olivat melkein hännässä kiinni. Myös kehässä liikkuminen meni lopulta todella hitaaksi kävelyksi. Etenkin, koska edellämme menevä koira oli chihuahua... Tuomarin alkaessa pudottaa koiria hän sanoi kaikkien niiden numerot, jotka jäisivät kehään. Hän sanoi ensimmäiseksi, että kehään voisi jäädä numero 56. Eli me! Onneksi koiramäärä kehässä väheni joten sai hiukan hengähtää eikä kokoajan tarvinnut varoa edellämenevää koiraa. Aram seisoi aivan hirveän hyvin! Häntä heiluen se pönötti edessäni ja keskittyi vain siihen, mitä oli tekemässä. Yllätyin aivan suuresti kun tuomari huusi: "Koikkeri voittaa luokkansa!" Meille ojennettiin herkkupussi ja ruusuke. Meidät siis nähtäisiin vielä BIS-kehässä!

Olin niin yllättynyt että en edes katsonut ketkä muut sijoittuivat. Painelin vain päätä pahkaa "leiriytymispaikallemme" ja kehuin A.n maasta taivaisiin.

Kun odottelimme BIS-kehää muuan naishenkilö tuli ihastelemaan Aramia. Siinä juttelimme niitä näitä, kunnes BIS-kehä alkoi. Onneksi kehää oli nyt suurennettu ja siinä mahtuikin oikein kunnolla juoksemaan. Kaikki tuomarit yhdessä tuomaroivat BIS-kehän. Ensin kaikki koirat juoksutettiin pari kierrosta ympäri ja sitten seisottiin. Aram seisoi taas mahtavasti häntä heiluen. Kun tuomarit miettivät ratkaisujaan, kuulin heidän sanovan hiljaa, että jätetään ainakin koikkeri jatkoon. Siinä he sitten mietiskelivät ja viimein yksi tuomareista kätteli heidät joita ei valittu jatkoon. Siitä hän vain käveli ohitsemme ja pudotti koiria, kunnes enää kolme koiraa oli jäljellä: Aram, skotlanninhirvikoira ja yorkshirenterrieri. Hän juoksutti koiria vielä pari kierrosta ja samalla annoimme palaa täysillä ja Aram ravasi upeasti. Pysähdyimme ja seisotimme koiria vielä kerran. Sitten kuulen kuinka tuomari sanoo "Koikkeri on tänään kolmas!" ja otan vastaan ison ja upean vihreä-kulta-valkoisen ruusukkeen. Yorkshirenterrieri on toinen ja skotlanninhirvikoira BIS. Meistä kaikista otetaan yhteiskuva, jonka jälkeen poistun kehästä hymy korvissa ja ylpeänä koirani suorituksesta. Pentujen SIN1 ja BIS3 !

Päivän päätteksi saimme vielä vieraita, kun äitini ystävä saapui 4kk vanhan kääpiömäyräkoiranpentunsa Bellan kanssa meillä käymään. Aram oli pennun edessä aivan sulaa vahaa. Se antoi pennun roikkua korvissaan ja pitkissä rintakarvoissaan. Erityisen mukavia pennun mielestä olivat Aramin pitkät korvakorut :D Koirat leikkivät ja peuhasivat pihalla ainakin toista tuntia, kunnes oli pennun aika lähteä kotiin. Aram alkoi tietysti haukkua kun kaveri oli lähdössä ja niinpä myös pikkuiselta löytyi ääntä, kun se haukahti Aramille vastaukseksi :)

Rankan päivän jälkeen Aram oli ihan väsynyt ja kömpikin jo nukkumaan, mutta valitettavasti pikkuherran unet hieman häiriintyivät, koska televisiosta alkoi Suomi - Slovakia peli :D


perjantai 3. toukokuuta 2013

Tuoreita alkeiskurssilaisia!

Jännityksen saattelemana avasin sähköpostin ja siellä se oli, viesti yhteistyötestin tuloksista. Avasin sen ja luin ensimmäisen lauseen moneen kertaan uudelleen... Mutta niin se vain oli, meidät oltiin valittu siihen onnekkaaseen joukkoon jotka aloittaisivat agilityn alkeiskurssin! En ollut uskoa silmiäni ja syöksyin heti kaappaamaan Aramin syliini ja olin niiiinn iloinen! Nyt alkaa sitten meidän uramme agilityradoilla :)

Aloitamme kurssin jo ensiviikolla 9.5 ja saimme viestissä jo muutamia vinkkejä pienten harjoitusten tekoon :)

Huomenna olemme menossa Hämeenlinnaan mätsäriin vähän kehäkettuilemaan ja harjoittelemaan Hämeenlinna KR.ää varten jonne olemme menossa kesäkuun lopulla, mutta mätsäristä sitten myöhemmin :) Nyt lähdemme lenkille!

Kesästä on siis tulossa vauhdikas!


Yhteistyötesti

Eilen meillä oli siis edessä tuo jännityksensekaisin tuntein odotettu yhteistyötesti. Testissä arvosteltiin siis osa-alueita jotka olivat luoksepäästävyys, paikallaolo, luoksetulo, leikkiminen ja testi jossa pujoteltiin häiriökoirien lävitse.


Luoksepäästävyys meiltä sujui hyvin. Kouluttajat kiersivät jokaisen luona ja kysyivät koiran nimen ja iän. Aram heitti heti selälleen maahan ja oli heti kerjäämässä rapsutuksia. Todella hienosti se oli kun kouluttajat kävivät tervehtimässä.

Paikallaoloa olin jännittänyt ylivoimaisesti eniten. Jätin Aramin paikalleen ja poistuin vähän matkan päähän. Hetken jo luulin, että se oli siinä, kun Aramin jalkojen juuresta vilahti jokin puunlehti ja ajattelin että nyt se ampaisee sen perään. Mutta ei, siinä se pysyi hienosti, eikä yhtään näyttänyt siltä, että olisi päättänyt lähteä kipittelemään muualle. Kutsuin Aramin sitten luokse ja se tuli kuin raketti! Ohjaajatkin sanoivat, että jopas se tuli lujaa.


Sitten oli vuorossa leikkiminen. Meidän lelu oli pallo ja Aram innostui siitä hyvin. Kun heitin pallon, Aram ampaisi perään ja meinasi lentää kuonolleen ottaessaan sitä kiinni. Toinen heitto oli vähän minun mokani, sillä heitin liian pitkälle ja vielä väärään suuntaan, joten pallonhakumatkalla Aram kävi kierroksen Peppi-koikkerin luona, mutta palasi onneksi takaisin.

Huonoiten mielestäni meni häiriökoiratesti. Testissä piti pujotella neljän häiriökoiran välistä. Lähdin alun ehkä vähän liian varmasti ja Aram pääsi hieman liian lähelle ensimmäistä häiriökoiraa ja yritti ärähtää, mutta sain onneksi korjattua nopeasti ja matka jatkui. Keskimmäiset koirat mentiin ohi hienosti, mutta viimeisen kohdalla edellämainittu toistui. Osaksi hieman oma mokani koska en tarpeeksi pitänyt ääntä kiinnittääkseni Aramin huomiota.


Kaiken kaikkiaan testi meni ihan hyvin, mutta olisi voinut mennä paremminkin. Ryhmään valitaan ohjaajien sanoin ainakin 10, koska taso oli niin kova ja kaikki suoriutuivat hienosti. Äiti oli mukana seuraamassa ja sanoi, että meillä meni tosi hyvin, mutta itse en ole ihan samaa mieltä, tai sitten olen vain liian itsekriittinen niinkuin minun usein on tapana olla. Mutta tämän kirjoittamisen jälkeen uskaltaudun ehkä kurkkaamaan sähköpostiini ja kohtaamaan testin tulokset ja totuuden!

torstai 2. toukokuuta 2013

Punavalkoisten kokoontumisajot

Viime sunnuntai vietettiinkin koiramaisessa seurassa, tai pikemminkin koikkerimaisessa! Olimme nimittäin Hämeenlinnan seudun koikkeritapaamisessa ja paikalle oli saapunut seitsemän punavalkoista. Koikkereita  paikalla Aramin lisäksi oli Tristan, Peppi, Lex, Nipa, Nella ja Kaapo. Kävimme ensin lenkillä Vanajanlinnan maastoissa ja myös sää suosi. Koirat taisivat hieman ihmetellä että kuinkas tätä lenkkiseuraa nyt onkaan näin paljon ja kaikki vielä näyttävätkin samalta. Kun palasimme lenkiltä, koirat pääsivät leikkimään ja riehumaan ja me ihmiset nautimme herkullisista tarjottavista. Eipä tainnut tuon päivän jälkeen paljon nukkumattia kutsua, kun uni jo tuli yhdelle jos toisellekin. Tässä hieman kuvia ja niistä jos mistä näkyy, että meno oli kova :)

Kiitos kaikille mukana olleille todella mukavasta päivästä! :)

Aram & Peppi

                                                                        Peppi & Aram

                                                                        Aram & Tristan

                                                                   Tristan, Aram & Peppi


                                                                  Tristan, Peppi & Aram takana


                                                                        Tristan & Aram

                                                                         Tristan & Aram

                                                              Aram & Peppi, Tristan takana

                                                                         Aram & Peppi

                                                                         Tristan & Aram

                                                                       Aram & Tristan